Siirry pääsisältöön

SUOSITTU KIRJOITUS JUURI NYT / POPULAR POST RIGHT NOW

WHAT'S UP DOC?

Täällä ollaan! Ja nyt onkin luvassa ihan vaan pikapostaus kuulumisista, sillä kiire on nyt todellakin päällä! Isosti! Oltuani viikon kipeänä on töitä kertynyt vino pino ja lisäksi olen valmistautunut Miss Fitness Finland -kisan finaaliin niin täysillä, kun murtuneelta häntäluultani olen kyennyt. Onneksi yläkroppaa pystyy treenaamaan tietyissä määrin ja habaa, ojentajia ja olkapäitä onkin yritetty kasvattaa kaikella teholla. Tukena on onneksi hyvin suunniteltu ruokavalio, kiitos meidän Noran! 

Viime aikoina on tehty isoja päätöksiä ja otettu isoja askelia – – ei kuitenkaan liian isoja omille kintuille – – ja se on heijastunut valitettavasti täällä blogissa pidentyneenä postausvälinä. Mutta älkää olko huolissanne, kun saan rattaat pyörimään uusien hommien kanssa, tasaantuu arki takaisin jouhevaan rytmiinsä ja minä sen mukana.

Hello babes, here I am no matter I've been quiet on blog about a week already! GOSH! But I have a reason.. Yes, I've been sick and I have a broken coccyx but…

Jotakin kaunista ja hyvää joka päivä

Ystävyys

Ystävyys on rikkaus. Kuitenkin yksi vaikeimpia asioita elämässä on tunnistaa, kuka on oikea ystävä ja keneen voi oikeasti luottaa? Minä ainakin muistan omien lörppöhuulieni lörpötelleen kaikki syvimmätkin salaisuuteni bestikselleni, joka yhden typerän riidan seurauksena avasi suunsa koko maailmalle. Ainakin minusta silloin tuntui siltä. Tosin siihen aikaan koko maailma oli yläaste, jossa silloin opiskelin. Mutta se opetti minua. Tai paremmin sanottuna, se varoitti minua. En voi nimittäin sanoa oppineeni kerrasta. Tuskin meistä kukaan.. Mutta ajan kanssa ja iänmyötä sitä oppii tuntemaan sekä itsensä että ympäristönsä paremmin. 

Yksi suurimmista unelmistani lapsena oli järjestää pyjamabileet parhaiden kamujeni kanssa. Ongelmaksi muodostui ensin se, että minulta puuttui ne parhaat kaverit. Olin todella syrjitty tenava jo päiväkodissa. Kun aloitin koulun, tuli ongelmaksi perheeni: meillähän ei kersojen yökekkereitä järjestetty! 


Unelmissani..



Tosielämässä...

Teini-ikäisenä aloin haaveilla naistenilloista ja sunnuntai-brunsseista Sex And The Cityn tapaan. No kukapa ei! Mutta silloin ei ollut puhettakaan, että minua olisi huolittu edes nuorisotalolle koulun jälkeen viettämään iltaa. Olin aina väärän ikäinen, väärän kokoinen, väärän näköinen.. yksinkertaisesti vain vääränlainen, jotta minua olisi voitu hyväksyä joukkoon. 


Unelmissani..


Tosielämässä..


No, olinhan minä teininä pullea. Mutta niin oli moni muukin. Ja sitä paitsi mitä sitten? Mutta aina halutaan ja tarvitaan se yksi silmätikku, jota voidaan kiusata surutta vuosta toiseen. Niin se vain menee.
Olihan minun naamani näppyläinen, mutta hetkinen.. Eikö sillä yhdellä opettajan tyttärellä, koulumme suosituimmalla tytöllä, ollut pahempi akne kuin minulla? Mmmm.. Oli. Mutta jostain syystä kukaan ei tuntunut huomaavan sitä.
Niin, olihan minulla myös ihan omituiset vaatteet: talvisaappaissani ei ollut korkoja vaan ne olivat 90-luvun valkoiset kuomat joissa oli Snoopyn kuvia. Minulla ei ollut trendikkäitä Onlyn farkkuja tai MicMacin housuja vaan Prismasta ostetut suoralahkeiset pöksyt. Koulureppuni oli isosiskoni vanha enkä ollut kuullutkaan ripsiväristä. Aivan, olin pieni juntti. Kaiken lisäksi olin ihan oikeasti maalta ja matkustin bussilla kouluun yli 40 minuuttia joka aamu ja toiset 40 minuuttia takaisin kotiin iltapäivällä. Minulla oli oma lehmä ja koin siitä suurta ylpeyttä! Ei kai siis ollut mikään ihme, että juuri minut valittiin kiusaajien täydelliseksi maalitauluksi.



Unelmissani..


Todellinen elämäni croissantteja syövänä maalitauluna


Kun aloitin ammattikoulun, kasvonpiirteeni muuttuivat ja aloin löytää itseäni. Kiusaajat olivat ja pysyivät, he ovat olemassa nykyäänkin, mutta heidän tapansa kiusata on muuttunut. En usko, että todelliset koulukiusaajat koskaan muuttuvat. Ihmisluonne on mikä on. 

Todelliset ystävät ovat rikkaus. Minulla todellisia ystäviä on vain kaksi. Toinen ystävistäni on uusi, toinen heistä on ystäväni jo opiskeluajoilta.
Ystävyys ei katso ikää, kokoa eikä ulkonäköä. Ystävyys on jotain, minkä vain sydämessään voi tuntea. Ystävyys on syvää rakkautta ja luottamusta toista ihmistä kohtaan. 


Lapsena minut ja siskoni hyväksyttiin eläkeläisjengiin. Minä tuossa punaisissa pöksyissä. Eipä siinä mitään, mummelit on ihan super jees! <3

Jotakin kaunista ja hyvää joka päivä

Mikä meidän kiusattujen sydämessä ja sielussa ikuisesti osana meitä asuu? Pieni särkynyt kohta. Se kohta, joka muistuttaa meitä siitä, että emme kelpaa. Pieni epävarmuus. Se nostaa päätään silloin tällöin, vaikka olisimme jo toipuneet menneisyytemme möröistä. Mutta ne möröt ovat todellisia ihmisiä ja juuri nuo todelliset ihmiset ovat saaneet meidät voimaan pahoin omassa kehossamme. Sellaista julmuutta ei kenenkään pitäisi joutua kestämään ja kokemaan.

Rakas ystäväni sanoi minulle tänään: katsoessasi itseäsi peiliin näet joka päivä jotain hyvää. Sano se ääneen itsellesi. Tarkastele itseäsi ja etsi joka päivä yksi hyvä ja kaunis asia itsestäsi. Oli se sitten poiskpäät tai tavallista kauniimin kiiltävä tukka. Pienet asiat, kuten te rakkaat lukijat tiedätte, pienet asiat ovat niitä, jotka merkitsevät kokonaisuudessa kaikkein eniten. 

Tänä iltana haluan kiittää ystäviäni siitä, että saan jakaa heidän kanssaan tämän maagisen elämän super ihanat asiat! Sekä sen nurjan puolen. 

Kiitos että olette olemassa juuri minulle. 

-Lola



Kommentit

Suositut tekstit