Siirry pääsisältöön

SUOSITTU KIRJOITUS JUURI NYT / POPULAR POST RIGHT NOW

WHAT'S UP DOC?

Täällä ollaan! Ja nyt onkin luvassa ihan vaan pikapostaus kuulumisista, sillä kiire on nyt todellakin päällä! Isosti! Oltuani viikon kipeänä on töitä kertynyt vino pino ja lisäksi olen valmistautunut Miss Fitness Finland -kisan finaaliin niin täysillä, kun murtuneelta häntäluultani olen kyennyt. Onneksi yläkroppaa pystyy treenaamaan tietyissä määrin ja habaa, ojentajia ja olkapäitä onkin yritetty kasvattaa kaikella teholla. Tukena on onneksi hyvin suunniteltu ruokavalio, kiitos meidän Noran! 

Viime aikoina on tehty isoja päätöksiä ja otettu isoja askelia – – ei kuitenkaan liian isoja omille kintuille – – ja se on heijastunut valitettavasti täällä blogissa pidentyneenä postausvälinä. Mutta älkää olko huolissanne, kun saan rattaat pyörimään uusien hommien kanssa, tasaantuu arki takaisin jouhevaan rytmiinsä ja minä sen mukana.

Hello babes, here I am no matter I've been quiet on blog about a week already! GOSH! But I have a reason.. Yes, I've been sick and I have a broken coccyx but…

Kaiken se kestää, vaan ei kuitenkaan kaikkea


Uusi, lyhytaikainen ystävyyssuhteeni päättyi vastikään. Se antoi minulle paljon ajattelun aihetta. Kuinka vaarallista loppujen lopuksi onkaan päästää täysin tuntematon ja uusi ihminen omaan elämään ja avata hänelle suurimmat ja syvimmät ajatukset. Mutta jos emme niin tee, voimme jäädä paljosta paitsi. Ja vastapainona: voimme saada pahasti nenillemme.
Tänä päivänä ihmiset ovat erilaisia kuin ennen. Perustan sanomiseni siihen, että olen kotoisin maalta, jossa asuu yhä hyvin vanhan kansakunnan väkeä. Maalla naapureihin voi luottaa. Kaikkiin niihin viiteen, jotka asuvat kymmenen kilometrin säteellä. Jos maito on loppu, naapuri lainaa. Jos koira karkaa, koko kylä auttaa etsimään. Mutta kaunpungissa meno on ihan toinen. Talossa jossa nykyisin asun, en tunne ainoatakaan naapuriani. Kun huikkaan huomenet aamulla rapussa, saan vastaukseksi mulkaisun. Jos jollain on aihetta valittaa, siitä valitetaan yleisellä ilmoitustaululla alakerrassa tai laitetaan hissin seinään lappu sen sijaan, että tultaisiin sanomaan asiat kasvotusten. Ja se lappu on täynnä kirosanoja, totta kai. Kuten sanoin, ihmiset ovat tänäpäivänä erilaisia kuin ennen: röyhkeämpiä, itsekkäämpiä ja yksinkertaisesti vaarallisempia. Se mikä oli turvallista vielä kaksikymmentä vuotta sitten, ei tule tänä päivänä enää kuulonkaan. Itse en jättäisi koiraani kaupan pihaan kiinni edes siksi aikaa, että hakisin postimerkkejä neuvonnasta. Kuinka pitkä matka tästä on enää siihen, ettei bussissa uskalleta istua tuntemattoman viereen? Miksi ihmiset ovat menneet niin vinksalleen ja mistä vinksalleen menneen ihmisen oikein tunnistaa? 


Törmäsin yhteensattumien kautta tähän miellyttävään ihmiseen, jonka kanssa ystävyytemme vastikään päättyi. Vaikka ehdimme tuntea vain muutaman kuukauden, puhun silti ystävyydestä, vaikkakin sanan "ystävyys" käyttäminen ei tunnu minusta enää yhtään hyvältä. Sattuneet tapahtumat ovat vieneet merkityksen kaikelta.

Kun tutustuimme toisiimme, koin hänen olevan monella tapaa samalla aaltopituudella kanssani. Meillä oli hämmästyttävän paljon yhteistä: pidimme samoista asioista ja ajattelimme samalla tavalla. Hän piti samasta musiikista kanssani ja jopa mieltymys samoihin ruokiin, herkkuihin, vaatteisiin, tv:sarjoihin, lomakohteisiin, ylipäänsä ihmisiin ja ihmisluonteisiin olivat samoja. Mutta jo varsin varhaisessa vaiheessa minua alkoi hieman hämätä, että nämä yhteiset asiat kuitenkin aina ilmenivät siten, että kerroin hänelle asioita, ja sen jälkeen hän totesi kokevansa samoin. Muutamien asioiden kohdalla aloin ärsyyntyä, sillä liian samanlainen ihminen voi olla oikeasti LIIAN samanlainen. Voitteko kuvitella, että jopa jalkojammekin alkoi kutittaa suunnattomasti JUURI SAMAAN AIKAAN?

Aloin huomata uudessa ystävässäni yllättäviä ahdistuksen merkkejä. Panin merkille, että epätavallisella tavalla hän itki todella usein: ilman mitään järkevää syytä. Ajattelin hänen olevan tavallista herkempi tyyppi. Hän vakuutteli minulle, ettei itkeminen ollut hänen tapaistaan sellaisissa tilanteissa. Myöhemmin olen saanut kuulla muuta, kertomatta itse tätä kaikkea. 

 Hän kertoili minulle asioita elämästään ja koin ymmärtäväni häntä, aloin pitää hänestä todella paljon ja tunsin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Oli silti muutamia ristitiiroja, joita mielessäni kyseenalaistin. Lisäksi hänen tapansa tuoda itsensä osaksi arkea alkoi olla ahdistavaa. Kun minulla oli pieni flunssa, alkoi hän sairaanhoitajan koulutuksellaan diagnosoida minua: pitäisi hakeutua lääkäriin ja keuhkokuviin. Ajattelin tuolloin, että ehkä hän halusi olla vain ystävällinen. Mutta jälkikäteen ymmärsin, että ei se sitä ollut – tämä samainen käytös heijastui myös muuhun kuten mm. lääkkeisiin ja lääkeannostuksiin. Lääkkeiden annostelussa ei mielestäni sairaanhoitaja voi ottaa ohjia käsiinsä tietämättä edes kyseisen henkilön taustoja. Minun mielipiteeni on se, että oma lääkärini tietää paremmin. Hermot pettivät kuitenkin siinä vaiheessa, kun hän oli sitä mieltä, että astmalääkkeeni on täysin väärä. Mitä? Missä vaiheessa olin antanut ymmärtää, että olisin jotenkin tyytymätön astmalääkkeeseeni? Minulla on ollut sama lääke käytössäni lapsesta saakka! Mitä kohteliaimmin yritin hänelle ilmaista, että lääkärilläni on varmasti ollut syynsä määrätä juuri kyseistä astmalääkettä ja että minulla on tiettyjä lääkeaineallergioita. Tähän sain vastaukseksi lääkkeen, jota minun olisi hyvä lääkäriltäni kysyä. Arvatkaapa kaksi kertaa kysyinkö? 

Surullien totuus kaikesta olennaisesta selvisi minulle hyvin pian, enkä tänä päivänäkään tiedä, mitkä asiat loppujen lopuksi pitivät paikkansa ja mitkä eivät: hän oli samaa mieltä asioista ja esitti pitävänsä samoista asioista, jotta kokisin että meillä on paljon yhteistä. Lisäksi hän kärsi hyvin erityisestä huomion tarpeesta ja haki sitä tavalla, joka sai minut välillä totaalisesti pois raiteiltaan silkasta huolesta. Ymmärsin kuintenkin onneksi varsin pian, että kyse ei ollut siitä, että hänellä olisi ollut oikeasti hätä – hän vain halusi saada huomiota. Sanoisinko, että tällainen on hyvin julmaa läheisiä kohtaan. 

Lopulta aloin tuntea voimakkaita pelon tunteita. Oli vaikeaa tulla toimeen oman ristiriitaisen ajattelun kanssa, kun toinen puoli minusta halusi auttaa häntä sillä tiesin, että asiat olivat hänen elämässään pahasti viksin vonksin. Mutta toisaalta, minä en olisi oikea ihminen auttamaan häntä eikä ystävyyttämme voisi korjata tai aloittaa alusta tällaisen historian jälkeen. Loppujen lopuksi minä en tuntenut tuota ihmistä lainkaan eikä minulla tällaisen kokemuksen jälkeen ole halua edes tuntea. 

On hirveää, kun on jo ehtinyt rakentaa luottamussuhteen toiseen ja sitten se luottamus romutetaan kirveellä ja vasaralla aivan romuksi. Kun luulee tuntevansa toisen, mutta lopulta selviääkin, että on tuntenut vain valheellisen kuoren. Huomaat pitäneesi todella paljon ihmisestä, jota ei ole olemassakaan. Ihminen, joka on jokaiselle erilainen: ketä hän nyt milloinkaan päättääkään esittää. Tunnet itsesi äkkiä hyvin huijatuksi. Ehkä jopa hieman tyhmäksi.


Uskokaa tai älkää, mutta lisäksi nousi pintaan myös muut piirteet, sellaiset, joita en usko kenenkään kykenevän sulattamaan niin ystävyys- kuin parisuhteessakaan, ainakaan terveessä sellaisessa: jatkuva neuvominen ja ylihuolehtiva asenne joka ei perustunut järkeen eikä osaamiseen, Facebook-seinälläni vierailu vähintään kerran päivässä, jatkuva viestittely (päivän mittaan viestejä tuli kymmeniä, jopa satoja, jos vastaamaan ei ehtinyt hän "aisti" että kaikki ei ollut kunnossa), samanlaisuuden esittäminen, hurjat huomionhakutemput kuten sairaalaan hankkiutuminen/joutuminen sekä muut terveyteen liittyvät asiat, jotka voivat saada herkän ihmisen todella pahasti pois tolaltaan..

Jos ihmisellä ei ole omaa idetiteettiä, jos ei kykene olemaan oma itsensä, ei yksinkertaisesti voi lähteä tutustumaan ihmisiin: sellainen sekoittaa kaverisuhteen ja karkottaa ihmiset pois. Lopulta jää yksin. Ihmismielen sairaudet ovat hurjia ja ymmärsin onneksi, etten voi lähteä rakentamaan ystävyyttä tällaisen ihmisen kanssa. Tällaista ystävyyssuhdetta olisi hurjan raskas kantaa ja ihmisen täytyy osata pitää huolta itsestään. Ihmisen täytyy ymmärtää hakea apua ongelmiinsa. Onhan hänkin aikuinen ihminen. Huomattavan paljon vanhempi kuin minä itse.  

Valehtelu on tänä päivänä kuin jokin trendi. Väritetään vähän (enemmänkin) omaa olemusta ja imagoa, ollaan olevinaan ja mukamas niin hemmetin isoja ja tärkeitä tyyppejä. Tunnetaan niitä ja näitä, ollaan mitä parhaita ystäviä tuon ja tuon kanssa ja loppujen lopuksi nämä eniten puhuvat ovat hyvin tavallisia, pieniä ihmisiä. Niin kuin me kaikki muutkin. Olen niin kovin väsynyt huomaamaan ihmisten tarpeen esittää jotakin muuta kuin mitä ovat. Se on ehkä epäviehättävin piirre ihmisissä vaikka niin moni tuntuukin ajattelevan, että se on jotenkin viehättävää.  Sana "aitous" ei taida merkitä nykymarkkinoilla enää mitään.. 
Sama pätee valheltelijoihin. Hän, joka korostaa jatkuvasti vihaavansa valehtelua, on todennäköisesti itse niin syvästi kiinni valheissaan, että jo itsekin uskoo niihin.



Latasin nyt pienen vuodatuksen henkilökohtaista elämääni, jota en tee kovinkaan usein. Mietin pitkään, kirjoitanko tästä vaiko en. Syy siihen miksi lopulta päätin avata sanaisen arkkuni, on se, että minun oli yksinkertaisesti pakko. En voi sanoa kaipaavani ystävääni, koska sellaista ei ollut olemassa. Jos kaipaisin, kokisin sen olevan aivan yhtä hassua kuin jos kaipaisin jotain unessani tapaamaani henkilöä. En tiedä mitkä asiat pitivät paikkansa ja mitkä eivät, enkä tahdokaan tietää. Tahdon irrottautua tästä haamusta oman hyvinvointini takia täysin. Toivon, että hän löytää ja saa apua, joka hänet pelastaa. Itselleni en sellaista taakkaa voi ottaa kantaakseni, minun on rakastettava itseäni sen verran, että ymmärrän pysyä kaukana. 

 Tällä kirjoituksellani kehoitan miettimään kaksi kertaa, miten uusiin ihmisiin suhtautuu ja tutustuu. Niin kuin sanotaan, maltti on valttia. Yleensä joku mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, myös on sitä. Rakasta itseäsi ja pidä itsestäsi huolta. Tämä maailma on muuttunut ja ihmiset sen mukana. 

Ystävyys on rikkaus ja muistutankin näin ystävän päivän kynnyksellä muistamaan niitä pitkäaikaisia ystäviä, jotka ovat jo vuosia kulkeneet matkassasi! Heissä on sitä jotakin! Täytyy olla, kun vielä yhdessä matkataan!

Nyt rauhallisempiin ajatuksiin ja fiiliksiin, onneksi elämässä on myös paljon kaikkea hyvääkin!

– L

Kommentit

Suositut tekstit