Siirry pääsisältöön

SUOSITTU KIRJOITUS JUURI NYT / POPULAR POST RIGHT NOW

WHAT'S UP DOC?

Täällä ollaan! Ja nyt onkin luvassa ihan vaan pikapostaus kuulumisista, sillä kiire on nyt todellakin päällä! Isosti! Oltuani viikon kipeänä on töitä kertynyt vino pino ja lisäksi olen valmistautunut Miss Fitness Finland -kisan finaaliin niin täysillä, kun murtuneelta häntäluultani olen kyennyt. Onneksi yläkroppaa pystyy treenaamaan tietyissä määrin ja habaa, ojentajia ja olkapäitä onkin yritetty kasvattaa kaikella teholla. Tukena on onneksi hyvin suunniteltu ruokavalio, kiitos meidän Noran! 

Viime aikoina on tehty isoja päätöksiä ja otettu isoja askelia – – ei kuitenkaan liian isoja omille kintuille – – ja se on heijastunut valitettavasti täällä blogissa pidentyneenä postausvälinä. Mutta älkää olko huolissanne, kun saan rattaat pyörimään uusien hommien kanssa, tasaantuu arki takaisin jouhevaan rytmiinsä ja minä sen mukana.

Hello babes, here I am no matter I've been quiet on blog about a week already! GOSH! But I have a reason.. Yes, I've been sick and I have a broken coccyx but…

Oma jaksaminen etusijalle

Kuinka paljon annamme ihmisten potkia itseämme päähän? Jokaisella se oma raja tulee vastaan eri kohdassa ja oma pinnani venyy välillä äärimmäisyyksiin. Eilen se kuitenkin napsahti poikki. Siis poikki, katki, rikki.. Niin ettei sitä enää voi korjata – ei tämän kyseisen asian tiimoilta. Välillä onkin hyvä ottaa etäisyyttä asioihin, astua pari askelta taakse päin ja tarkastella asiaa etäämmältä. Mihin tästä olisi hyvä jatkaa? Kannattaako saman asiaan pariin enää edes palata? Onko aika nostaa valkoinen lippu pystyyn ja todeta; myöntää, että tämä oli tässä?



Itse en ole siinä hyvä. Oman epäonnistumisen itselle myöntäminen on minulle todella vaikeaa. Aina se ei edes tarkoita epäonnistumista, mutta koen sen herkästi niin. Etenkin työelämässä. Tämä ajatusmalli potkii minua eteen ja ylös koko ajan. En voi lainata Cheekiä ja sanoa: "annan kaiken kun enempää ei oo", sillä en usko, että kaiken antaminen on mahdollista. Aina on enemmän. Aina voi pystyä parempaan. Siinä ei kuitenkaan ole järkeä. Ja juuri se minun pitäisi onnistua muuttaa myös omassa ajatusmaailmassani. Se, että tekee aidosti parhaansa, on riittävästi. Kaikkea ei tarvitse antaa, sillä sehän tarkoittaisi samaa, kuin ajaisi autolla niin kauan, että bensa on loppu. Järkevämpää on pysähtyä välillä tankkaamaan. Eikö?

Samaa tankkausta suosittelen ihan myös arkielämässä. Välillä se tarkoittaa sitä, että täytyy keskittyä tankkaamaan kehoa konkreettisesti, eli laittaa ravitsemusasiat kuntoon, välillä se tarkoittaa jotakin muuta. Joskus tankki täytyy täyttää parisuhdeasioissa; käydä läpi, mikä on pielessä, ottaa päivä tai pari asioiden ajatteluun ja tehdä päätöksiä – vaikka kuinka kirpaisee. Päällimmäisenä asiana on kuitenkin se, että täällä eletään tasan ja vain kerran, joten elämäsi on liian arvokas yhdenkään päivän tuhlaamiseen. Etkö siis tekisi ratkaisusi sen mukaan.



Joskus tankille täytyy päästä työasioiden takia. Jos töissä asiat nyppii eivätkä selkeästi toimi, jos työ ahdistaa ja ajaa sinut väsymyksen tai hulluuden partaalle, on siihen tultava muutos. Pysähdy. Rauhoitu.  Ota askel taakse päin. Kirjoita mieltäsi vaivaavat asiat ylös viikonlopun aikana ja ota ne puheeksi työnantajasi kanssa seuraavalla viikolla. Kun saat rauhallisesti kerrottua asiasi, sinua myös usein kuunnellaan ja asiat otetaan tosissaan. Vasta puhumalla asioista, voi asioiden kulkuun vaikuttaa. 

Valitettavasti puhuminen ei kuitenkaan aina auta. Tämän vuoksi oma pinnani napsahti eilen ja tein ratkaisuni sen mukaan. Ahditus kesti hetken: mietin, että miten tästä eteen päin? Mutta koska tiesin, että kyseisessä tilanteessa en olisi voinut enää painia pidempää, oli päätös tehtävä ja sen ymmärtäminen oli siten helpompaa. Kun asioita hoitaa itse aktiivisesti ja pitää järjen päässä, on niillä usein tapana myös järjestyä. Joskus täytyy siihenkin pyytää apua, ja kun ollaan Suomessa niin sitä apua myös saa. Ollaan kiitollisia siitä. Suomessa voimme aina luottaa siihen, että kadulla ei tarvitse öitä viettää eikä nälkään tarvitse kuolla. Meistä pidetään huolta. Ja kun hetkeksi matkustamme mielessämme kehitysmaahan huomaamme, että omat murheemme, niin suuria kuin ne ovatkin, ovat loppujen lopuksi hoidettavissa. Ajattele hetkeksi itsesi samaisten ongelmien kanssa keskelle Afrikan savimajakylää. Raaka ajatus, joka itselläni nostaa tunteet pintaan. Sen lisäksi, että saan energiaa nousta ylös ja jatkaa matkaa, nousee esille myös auttamisen halu. Joskus hyväntekeväisyys toimii myös hyvänä keinona omien asioiden käsittelyprosessissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että ennen kuin voi auttaa toisia, täytyy itse olla voimissaan ja jaksaa. 

Tsemppiä viikonloppuun!

– Lola

Kommentit

Suositut tekstit