Siirry pääsisältöön

SUOSITTU KIRJOITUS JUURI NYT / POPULAR POST RIGHT NOW

GLUTEN FREE & YEAST FREE PIZZA RECIPE – GLUTEENITON & HIIVATON PIZZA RESEPTI

Täydellisen gluteenittoman pizzan valmistaminen on joskus ollut kiven takana siksi, että vielä muutama vuosi sitten Suomesta ei löytynyt reseptiin sopivia laadukkaita ja maukkaita aineksia. Gluteenittomia jauhoseoksia on ollut markkinoilla pitkään, mutta niiden avulla ei pizzasta ole tullut kovin kummoista. 

Gluteenittomuus ei ole ainoa vaatimukseni pizzalle, vaan toinen asia jota elimistöni ei siedä on hiiva. Nämä kaksi eivät ole helpoin yhdistelmä, mutta nyt olen viimein löytänyt pulmaan ratkaisun.

Now I am finally sharing it: my best Gluten-Free & Yeast-Free Pizza Recipe! This pizza is my favorite one and it fits for fitness people so very well! There is no gluten, yeast or any fats on the pizza base at all. You can fill the pizza just the way you like or use my favorite filling I am also sharing below. You must try it – you will love it! 

Myllärin -tuoteperheen ihastuttava Kaurajauho on ollut minulle todellinen Taivaan Lahja. Tämän ihanuuden avulla olen onnistunut kehittämään täy…

Epäitsekkyyden puu ja Tahmeakieliset peikot

Epäitsekkyys on hämmentävä asia, siihen ei törmää usein, mutta sellaista puhdasta kultaa istuttaisin mieluusti maahan ja kastelisin, lannottaisin ja hoitaisin sydämelläni (en ole mikään viherpeukalo, joten tämä on iso lupaus :) ). Jos saisin tuon ihanan Epäitsekkyyden puun itämään, voisin jopa hörhähtää sen verran, että lukisin sille iltaisin satuja ja laulaisin Ukko Noaa, tai ihan mitä tahansa, kunhan se vain jatkaisi kasvuaan. Toisaalta, mun lauluni saattaisi tappaa sen :D

Tästä tulikin mieleeni elokuva A Thousand Words. Eddie Murphyn tähdittämä Puu-elokuva, joka on kaunis, oivallinen ja ajattelunaihetta antava leffa. Kannattaa katsoa. 

Epäitsekkyys on kaunis juttu. Se ei ole taitolaji, sillä mielestäni sen pitäisi kummuta suoraan sydämestä. Ja senkin pitäisi olla tasapainossa, ei siis ole hyvä, jos on liian epäitsekäs ja tanssii toisten pillin mukaan koko ajan. Mutta siltikin niin paljon yleisempää on se, että asetetaan oma napa ensimmäiseksi ja käännetään pää pois toisten huolilta ja ongelmilta. Olen aika väsynyt siihen. Tai siis tosi väsynyt. 



Olen vuosien varrella haravoinut omasta elämästäni pois sellaisia tyyppejä, jotka ovat koko ajan vailla jotakin, mutta joilla ei ole halua kannatella ketään muuta kuin itseään. Täytyy kuitenkin muistaa, että voima ja halu ovat kaksi eri asiaa. Joskus elämäntilanne on sellainen, että ei vain jaksa ja tarvitsee toisten apua ihan arkisiinkin asioihin. Parasta silloin on se, että on hyvä ystävä, joka haluaa ja jaksaa kannatella myös sinua. Kaikilla ei tällaisia ystäviä kuitenkaan ole. 

Usein kyse on kuitenkin halusta eikä voimasta: vaaditaan toisilta tukea ja ymmärrystä, mutta itse sitä onkin vaikea antaa toiselle. Omista ongelmista ja asioista jaksetaan puhua, mutta toisen puhetta ei jaksetakaan kuunnella. Siinä se siis on, epäitsekkyyden täydellinen vastakohta: itsekkyys.


Toinen ikävä asia on kateus. Kateus syö ihmistä ja tekee hänestä todellisen peikon. Se pistää mielen rullalle ja saa meidät käyttäytymään kummallisesti. En osaa kuvailla, miltä kateus tuntuu tai mitä se saa aikaan ihmisen mielessä, sillä en ole sellaista tuntenut. Olen lapsesta asti pohtinut, että olenko jotenkin vajaavainen, kun en osaa kadehtia. Sen sijaan olen joko hirvittävän surullinen tai todella onnellinen toisen ihmisen puolesta. Jompikumpi tunne, mutta ei koskaan kateus. Minulle on sanottu, että se on vain hyvä asia, enkä rehellisesti sanottuna toivoisikaan kateutta omiin ominaisuuksiini. Mutta olen myös saanut huomata, että joillekin ihmisille on kamalan vaikeaa hyväksyä se, että en ole kateellinen. Se jos mikä heitä ärsyttää. Joillakin on nimittäin ihan oikeasti sellainen kummallinen tapa, että he kertovat asioita vain tehdäkseen toisen kateelliseksi. Ja sitten kun he huomaavat, että olenkin suunniltani ilosta ja suorastaan pompin onnesta, he suuttuvat. Olen menettänyt muutaman kaverin elämäni aikana tämän takia. Ja myös sen takia, että minun onnistumisiani on kadehdittu niin paljon, että se on nujertanut ystävyyden kuoliaaksi. Kaipaan edelleen lapsuuteni parasta ystävää, joka katkaisi välimme vain siksi, että olin häntä harrastuksessamme parempi. Toisaalta, minun ei pitäisi kaivata sellaista ihmistä, jolle olin niin arvoton. Muuta minä kaipaan silti. 


Olen oppinut ottamaan palautetta vastaan vuosi vuodelta paremmin. Lapsuudessani ja nuoruudessani totuin siihen, että jos en tehnyt asioita oikein, sain todellista huutia. Ja kun onnistuin asioissa erityisen hyvin, en saanut minkäänlaista palautetta. Oli siis käytännössä ihan sama, olinko jossain hyvä vai erittäin hyvä, kunhan en ollut huono. Sain silti motivoitua itseäni olemaan aina hivenen parempi – ehkä myös sen toivossa, että olisin joskus kuullut ne maagiset sanat: SÄ OOT HYVÄ!



Olin myös pahasti koulukiusattu. Aina ala-asteelta yläasteelle ja yläasteelta ammattikouluun. Olin täydellinen kohde noille tahmeakielisille peikoille. Heistä kukaan ei tuntenut minua, mutta heillä tuntui olevan koko elämäntarinani käsissään. Joskin se oli täydellisesti uudelleen kirjoitettu. Olisin varmasti mieluusti elänytkin sellaisen elämän, josta he puhuivat: että minulla oli rikkaat vanhemmat ja olin aina saanut kaiken haluamani. Että vanhempani maksoivat koulunkäyntini ja asuntoni opiskelupaikkakunnalla, ja että sain rahaa uusiin vaatteisiin aina kun pyysin. Kaikkein pahin loukkaus oli kuulla, että olin isin lellikki.



   Todellisuushan oli vähän toinen. Isä jätti perheemme, kun oli kolmen enkä käytännössä kuullut hänestä koskaan. Jos hänen piti hakea meidät viikonlopuksi luokseen, hän "unohti" ja jätti meidät mummin luo, jossa odotimme nenä kiinni ikkunassa toppavaatteet päällä kunnes nukahdimme. Muutimme maalle kun olin yhdeksän vuotias. Isäpuoleni ratkesi ryyppäämään samoihin aikoihin ja viikonloput vietimme siskoni kanssa alkoholisoituneiden isovanhempiemme kanssa. Työt aloitin täyttäessäni 14-vuotta, sillä perheellämme ei yksinkertaisesti ollut rahaa ostaa meille lapsille vaatteita ja ruokapaketeissa oli aina -50% alennuslappu päällä. Sitä monta päivää jogurttia sitten syötiin ja muistan miten homeklöntti eräänä aamuna lusikoitui suuhuni. Siihen loppui jogurtin syöminen vuosiksi.

Lapsena vaatteet meille osti mummi ja usein ne olivat käytännöllisiä poikienvaatteita, sillä poikien housut olivat paksumpia ja soveltuivat paremmin meille, jotka temusimme ulkona välitunnilla. Siitäpä toiset oppilaat vasta innostuivat. Vasta joku aika sitten siskoni sanoi minulle tuskissaan, ettei voi pukea omalle lapselleen legginssejä, vaikka ne ovat nykyään muodikkaita ja ihania. Ai että miksikö ei voi? No minäpä kerron: meidät laitettiin kouluun pelkät pitkät yksiväriset kalsarit jalassa, joista kaiken lisäksi näkyi läpi. Se oli todella nöyryyttävää. En yhtään ihmettele, miksi siskollani on kova kynnys laittaa lapsensa jalkaan pelkät legginssit, oli niissä sitten miten ihania kuvioita tahansa.

Siskoni vuonna 2000
Minä samana vuonna
      Opiskeluni maksoin myös itse, kotona en päässyt käymään, sillä rahaa junaan ei ollut. Itkin monesti itseni uneen pelkästä ikävästä ja pahasta olosta.

Tämä jatkuu edelleen. Ei itseni uneen itkeminen vaan tahmeakielisten peikkojen lällätys. Itse en ole enää negatiivisia kommentteja juurikaan saanut, en postauksistani tai siitä, että olisin jotenkin luonnoton ihminen. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että olen viime vuosina keskittynyt niin kovasti töihin, etten ole pahemmin ehtinyt ihmisten ilmoilla pyörimään.

Olen sellainen kuin olen, ja jos se jotakuta suunnattomasti ärsyttää, toivon, että hän ymmärtäisi sitten olla vierailematta sivullani. Siltikin toivon palautetta, sillä kaiken palautteen mitä saan, käyn kyllä läpi mielessäni ja mietin sitten, onko siihen aihetta vai. Nimittäin tiedän todella hyvin sen, että suurin osa niin hyvän kuin huononkaan palautteen antajista eivät tunne minua kovin hyvin.

Oma negatiivinen mieli


Minulla on joskus ollut kovin negatiivinen käsitys eräästä nykyisin suuresti ihailemastani hyvinvointibloggerista. Tämä antoikin minulle nyt kipinän kirjoittaa tämä postaus.

Hänen ulkoinen olemuksensa viesti minulle asioita, joista en pitänyt. Koin hänen olevan pinnallinen tytön heitukka, joka ei edes tiennyt mistä puhui.

Usein pinta on vain pintaa, ja sanonta "moni kakku päältä kaunis" pitää täysin paikkansa. Mutta ei aina. Joskus se kaunis kakkunen voi olla myös todella ihana sisältä.

Minua alkoi ärsyttää oma asenteeni tätä äsken mainitsemaani bloggeria kohtaan, joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin perehtyä hänen kirjoituksiinsa – juurta jaksaen, alusta alkaen. Se otti aikaa. Noin puolessa välissä hänen tekstejään huomasin hymyileväni. Ymmärsin, että meissähän oli piruvie aika paljon samaa. Itse asiassa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Mulle tuli kurja olo. Kun olin lukenut kaikki postaukset totesin, että pidin tästä tytöstä. Ihan oikeasti pidin. Ja kurja olo vain voimistui. Vaikka en ollut eläissäni yhtään negatiivista asiaa hänestä ääneen sanonut tai kirjoittanut, enkä hänen tekstejään kommentoinut, tunsin tarvetta pyytää anteeksi. Joten kirjoitin hänelle. En tiedä saiko hän koskaan viestiäni, mutta mulle tuli parempi olo. 

Tämän jälkeen olen osannut myös itse suhtautua noihin Tahmeakielisiin peikkoihin eri tavalla. Usein ihmiset, joilla on voimakkaita mielipiteitä, eivät edes tiedä mihin mielipiteensä perustavat. Yleensä vain ensivaikutelmaan, joka on sitten ottanut vallan ja sen on annettu elää pitkään ja inhotus on vain kasvanut.

Kehoitan siis oikeasti ottamaan selvää. Oli kyse mistä tahansa. Ennen kuin päästät mörököllin suustasi, ole fiksu ja selvitä. Jos tämän jälkeen olet vielä sitä mieltä, että jossakin ihmisessä tai asiassa on oikeasti vikaa, olet mahdollisesti oikeassa. Fiksua olisi silti kuitenkin vielä keskustella asiasta vaikka kaveriporukassa, ennen kuin menee toisen seinää leimaamaan karmeilla kommenteilla. ;)

Olemme kaikki ihmisiä. Ja onneksi erilisia, muutenhan tämä elämä olisi ihan tylsää. Mutta siltikin, miksi emme antaisi toisillemme mahdollisuutta ja jos toteamme, ettemme tule toimeen, antaisi toistemme vain olla? Meistä kukaan ei ole yhtään sen arvokkaampi kuin joku toinen – me ollaan kaikki ihan samalla viivalla!


Aurinkoista Helatorstaita!

PUS

<3 LOLA




Kommentit

Lähetä kommentti

Hei siellä! Mitä sinulle tänään kuuluu? Jätä kommentti ja kerro ajatuksesi. <3

Hello Beautiful, how are you? Leave a comment and tell me what's on your mind. xx

Suositut tekstit